Tulvari Oy

Perinteisesti Tulvari tunnetaan käyttövesijakotukkien suojakaukaloista, joita on valmistettu yli 20 vuotta. Vuototurvallisuus, siisti lopputulos sekä asennuksen järjestelmällisyys ovat tuotteidemme taustalla. Vuonna 2015 laajensimme tuotevalikoimaa LVI-keskuksiin ja näin syntyi ajatus putkiasennuksen teollistamisesta. Kaikkia putkiasennuksia ei voi teollistaa, mutta toimitamme asiakaillemme mahdollisimman pitkälle esivalmisteltu kokonaisuuksia vuototurvallisuus huomioiden.

Meillä on Kempelessä tehdas, josta tuotteet toimitetaan tukkujen varastoon tai projekteina suoraan asiakkaalle. Meillä on oma tuotekehitysyksikkö ja kehitämme jatkuvasti nykyisiä sekä uusia tuotteita yhdessä asiakkaiden kanssa. Tavoitteenamme on kasvaa jatkossakin kannattavasti ja näin tuoda LVI-alalle kehitystä sekä uusia innovaatioita.

Tulvarin tarina

Tulvari tuoteidea syntyin vuonna 1995, kun Tulvarin keksijä Pekka Palo oli rakentamassa omaa taloaan. Tarkkana miehenä Pekka halusi putkien tulevan lattiavalusta tarkalleen jakotukin edellyttämään järjestykseen. Kyseiseen ongelman ratkaisuun ei tuotetta löytynyt ja näin syntyi ajatus Tulvarista. Asennus tehtiin loppuun perinteisellä puusapluunalla ja samaa asiaa mietittiin, kun kyseisten putkien juureen asennettiin lattialaattoja. Seuraavana vuonna tehtiin ensimmäinen Tulvari 600 RST:stä. Kaukalo asennettiin Pekan tuttavan taloon ja Tulvari -nimen keksi Pekan ystävä.

Tulvari esiteltiin julkisesti ensimmäistä kertaa vuoden 1996 Oulun rakennusmessuilla. Tuote herätti kiinnostusta aivan messuososton käyttävän tukkeutumiseen asti. Seuraavan vuoden lopulla tuotteet siirtyivät Vanhalan veljeksille myyntiin Pekka-varaajien oheistuotteeksi ja myöhemmin kokonaan.

Vuonna 2004 Kauko Karhumaa osti Tulvari-tuotemerkin, jolloin tuotteet vielä pakattiin ja varastoitiin kahdessa autotallissa. Aktiivisen myynnin avulla tunnettavuus kasvoi ja tuotekehityksen avulla tuotevalikoima laajeni. Aloimme tekemään asiakkaalle räätälöityjä tuotteita ja näin saimme useamman talotehtaan sekä urakoitsijan käyttämään Tulvaria. Marraskuussa 2014 Tulvari siirtyi kaupan myötä isältä pojalle nykyiselle Tulvari Oy:lle/Esa Karhumaalle.

Urakoitsija saa Tulvarin tukkuliikkeistä:

     Meltex logo    

Rakentajille Tulvarin myy rautakaupat

K-rauta logo  Ojanrauta logo smartia logo  Meltex logo